Kaikki on hyvin -kirjan sydämestä

Luonnonhenki puhuu aina totta. Luonnonhenkien maailmassa ei ole valhetta eikä vilppiä. Totuus ja aitous vallitsevat.

Kaikissa elämissä, niin ihmis- kuin
luonnonhenkienkin, on aikoja, jolloin kaikki ei ole hyvin. Silloin,
kun kaikki ei ole hyvin, emme ehkä jaksa kuulla pakotettua
positiivisuutta. Tiedämme itse, missä olemme ja missä olemme
olleet. Tiedämme itse jokaisen oman kokemuksemme eikä niitä voi
sanoilla sävyttää muuksi kuin mitä ne ovat. Hyvä lukija; tämä
kaikki on Sinulle myös juuri siksi. Tämä on näkökulmaksi ja
mahdollisuudeksesi katsella asioita toisesta kohtaa. Voiko jokin olla
kuitenkin hyvin? Tai: voiko silloin kun ei ole hyvin, kokea samaan
aikaan, että on myös hyvin?

Ihmissielun suunnaton avaruus
kykenee sisältämään samaan aikaan niin paljon, että tunnustan
heti sanojen loppuvan alkuunsa. Mutta sanat voivat olla kuin
soittimen kieliä, eivätkö voikin? Voimme koettaa tapailla sanojen
ja rivien välien myötä; sen rakkauden myötä, jota Terttu on
meille ystävänä ja ainaisena toivon lähettiläänä välittänyt,
väylää siihen, että olisi kuitenkin aika hyvin. Ettet lakkaisi
kulkemasta polkuasi. Joskus suurinta on se, että vain kulkee sen
polun jolla on. Kulkee koko matkan. Jatkaa aina vain, silloin kun
asiat ovat helposti, hyvin ja silloin, kun koko polkua ei tahdo kyetä
edes näkemään.

Terttu muistuttaa meitä siitä, että kun
muistamme ja tiedämme keitä olemme, kaikki on aika hyvin... ja kun
me kerran itsemme muistamme, me pääsemme takaisin tähän
muistamiseen. Näemme polun ja polku näkee meidät. Ehkä se onkin
polku, joka kulkee meitä? Kun vain
sallimme.

Olkoon Sinulla kaikki hyvin näiden hetkelmien tunnelmissa.



Kaunis sää, kaikki sää

"Tänään on kaunis päivä.

Näin
kun on sanottu; jokainen löytää siitä sen, minkä löytää.
Tänään on kaunis päivä. Vettä tihuttaa ja pilvet ovat harmaat.
Maa on märkä ja viileä. Minä kuljen ja tunnen raikkaan ilman.
Seison mättäällä ja katson pisaroiden putoilevan lehdiltä. Minä
kuljen märällä sammalella. Vesi litisee mukavasti. Näen peuran
mutustelevan ruohoa metsänreunassa. Pää hiljalleen kääntyy, ja
hän katsoo niityn yli. Hänkin selvästi tuumaa: tänään on hyvä
päivä. Huomenna saattaa aurinko paistaa, ja silloinkin on hyvä
päivä.

Minä olen katsonut, kun Sinä olet kulkenut sateella
sandaaleilla. Vesi litisee jaloissa, niinkuin minulla siellä
sammalikossa. Ja kaikki on hyvin.

Kaikki säät ovat hyviä. "

Luonnon säveliä

"Luonnossa
on paljon musiikkia. Kun säveltäjä kuuntelee luontoa, niin hänen
sydämensä muuttaa säveliksi sen, minkä hän on kuullut. Silloin
hän on katsonut luonnon rivien välejä, jos niin sanotaan; tai hän
on oivaltanut sen, mikä siellä soi. Ja näin on saatu kuultavaksi
se melodia, mikä siellä soi. Niin kuin se hänelle on ilmaantunut.
Ja kaikki on hyvin."

Rakkaudesta elämään

"Elämää rakastava sydän on kaunis.

Silloin
kun sydän rakastaa elämää sellaisena kuin se on, niin sydän on
kaunis. Koska sydän näkee itsensä. Ja niin on kaunis hänkin, joka
katsoo, sillä hän säteilee sydämellään sinne, missä hän on
kauneuden löytänyt. Ja silloin hän on yhtä näkemänsä
kanssa."



Hymyilemme toisillemme

"Marja,
Sinä puhuit jostain Kumekasta ja kahdeksannesta säteestä.
Puhdistavasta sellaisesta. Minä en heistä ja heidän säteistään
mitään tiedä, mutta ymmärrän kyllä, mistä sinä puhut. Ja sinä
puhuit Jasmuheenista ja rakkauden säteilemisestä. Se, miten minä
nämä molemmat näen toiminnassa, on varmastikin se sama, minkä
minä metsässä koen.

Kun minä kuljen siellä ja koen jonkun
paikan, jonka energia ei ole aivan harmoniassa tai joka tuntuu hieman
haikealta tai surulliselta, niin minä kuuntelen ja katson sitä
paikkaa koko olemuksellani. Sillä, mitä Minä Olen. Ja koska
minäkin olen kaikkiallisen rakkauden ilmentymä, sellaisena kuin
Äiti Maa on tahtonut minut tänne olemaan, niin minä annan sen
rakkauden, joka minun kauttani minusta virtaa kaikkeen siihen, minkä
koen. Niin minä katson sen paikan hyväksi.

Näin minä annan
itsestäni virrata sen rakkauden, mistä minut on luotu. Minä
ilmennän sitä omaa valoani ja rakkauttani sitä paikkaa kohtaan.
Koska se kokemus, minkä äärelle tulin, kutsui minut siihen
hetkeen. Kokemaan sen, mitä siinä on. Ja niin minä säteilen sitä
puhdasta itseäni siihen ja kun minä rakastan sitä paikkaa, niin se
paikkakin rakastaa minua. Näin me toisillemme heijastamme sitä
kaikkiallista rakkautta, josta me molemmat olemme ilmentyneet tähän.
Ja niin syntyy se harmonia meidän kesken ja Äiti Maan kesken ja
Kaiken Luojan kesken ja näin me hymyilemme toisillemme. Ja kaikki on
taas hyvin.

Se on sitä, mitenkä tämä korkeampi säde
meidän kauttamme ilmentyy siihen tässäolevaan hetkeen. Ja kaikessa
on kysymys siitä, että minä annan itseni olla täydellisesti sitä,
mitä Minä Olen. Ja niin säteilen olemukseni rakkautta siihen
paikkaan niin, että se paikka säteilee minulle jälleen takaisin
sitä, mitä se on. Ja näin on taas kaikki hyvin.

Ja
ennenkuin minä lähden eteenpäin kulkemaan, niin minä sanon Äiti
Maalle: "Kiitos, että sain tässäkin hetkessä olla oma itseni
ja säteillä sitä tälle paikalle niin, että sekin voi taas
harmonisemmin olla oma itsensä."

Tässä kaikessa, mitä
minä sanoin, tulee mielestäni esille se omana itsenä olemisen
tärkeys. Kun Sinä sallit itsesi olla ihan sitä, mitä Sinä olet,
niin Sinähän säteilet sitä ympärillesi ja tämä säteily sallii
kaiken olla sitä, mitä se on. Aidosti. Ja sehän rakentaa
harmoniaa. Näin minä ajattelen."



Minun kokemustani varten

"Usein
on niin, että kun te tunnette tunteita, niin ne vievät niin, ettei
juuri muuta huomaa. Mutta varsinkin ne hetket, jolloin kokee jotain
kaunista tai muuten hienoa ja ennen kaikkea ne kauniit, tavalla tai
toisella sielua ilahduttavat hetket - kun on siinä tunteessa
sisällä, niin ihan tietoisesti kertoa koko olemuksellensa, kuinka
ihanaa on, että tämä on minun kokemustani varten. Ja kuinka hyvää
tämä tekee niinä hetkinä, kun ei tunnu niin hyvältä. Niin kuin
niinä hetkinä, kun on siinä hyvässä tunteessa, niin tietoisesti
ajattelee, että ihanaa, että tämä ei katoa koskaan. Koska olen
tämän nyt kokenut, niin se on minun
aina.

Tahdon ja otan sen tietoisuuteni kauneudesta esiin.

Niinä
hetkinä kun olen unohtaa, kuinka kaunis minäkin olen. Koska minähän
olen sitä kokemusta, jonka kauniina koin. Koska se on täydellisesti
osa minua. Sen vain helposti mieli unohtaa niinä hankalina hetkinä.
Mutta sehän ei ole koskaan poissa. Niin, tahdon korostaa juuri sitä,
että niissä hyvän olon hetkissä tämä kokemus on minua varten,
sillä minä olen osa tätä kauneutta, jonka koen. Minä olen osa
sitä rakkautta, jonka koen.

Tämä oli tällainen ajatus
nimenomaan siitä, millaisena minä maailmani koen. Niinkuin olen
sanonut niistä ihanista kokemuksista, joita luonto minulle jakaa;
että kiitos maailma tästä kokemuksesta, joka on myös minua
varten. Sillä juuri siinä hetkessä minä koen sen, että minä
olen osa tätä kokemusta.

Sehän on teillä ihmisilläkin osa
teidän tosiolemustanne. Ja niissä ei niin hyvissä hetkissä on
vain niin, että unohdatte sen, mitä oikeasti olette. Ja näissä
hyvän olon ja rakkauden kokemuksissa itse asiassa se kokemus on taas
sitä, että te muistatte, kuka te olette; tai mitä te
olette.

Ja kaikki on taas hyvin."



Hyvin tehty

"Minä
olen vähän sellainen aamuvirkku. Niinkuin tekin. Monille meistä
aamu on sitä kaikkein vilkkainta aikaa. Kun aurinko nousee, niin
koko luomakunta herää. Niin se oli ihmiselläkin ennen kelloa.
Katsottiin, että nyt on aamu: on aika herätä. Kun päivä alkaa
silloin. Kaikki on virkeimmillään.

Minun tekemiseni
sisältävät aika paljon kulkemista. Minulla on tullut aika paljon
niitä vakioreittejä. Sehän on kaikille tuttua, että kotipaikasta
lähtiessä helposti menee niitä reittejä, mitä ennenkin. Kun minä
kerran menin aivan eri reittiä - niin Marja, Sinun jaloistasi tämä
tulee mieleen - niin minä kuljin sellaista reittiä, mitä en ollut
pitkään aikaan kulkenut. Tuntui vain siltä, että tänään minä
menen täältä.

Minä erään mäen alla tapasin metsätontun.
Hän oli nimeltään Armas. Hän siinä katseli sinne mäelle.
Katseli niitä rinteen puita. Hän katsoi, että tuossa on kyllä
aika jyrkkä pudotus. Siellä oli välillä meinannut peura pudota
alas. Se oli säikähtänyt jotain, ja juossut lujaa. Mutta Armas oli
siinä reunalla seisonut ja sanonut: "Ei tästä."

Niin
hän mietti sitä, että mitenkä tämän asian sillä lailla voisi
hoitaa, ettei tarvitsisi vähän väliä siihen rinteen reunalle
tulla seisomaan liikennepoliisiksi. Siinäpä oli sitten mäen
reunalla vanha kuusi, joka oli jo hieman pois menossa. Niin vanha jo
oli, osin kuivunutkin jo. Niinpä Armas meni juttelemaan sille
puulle. Hän kysyi siltä puulta, että onko se pois menossa, kun on
jo niin kauan tuulessa ritissyt ja narissut. Niin hän sai tietää,
ettei varmaan mene kauan, kun vanha kuusi menee pois. Hän oli jo
antanut voimansa nuorille lähipuille.

Armas kyseli puulta,
että olisiko mahdollista hänen kaatua sinne rinteen suuntaan.
Silloin eläimet joutuisivat kiertämään, eivätkä putoaisi siitä
alas. Kun se rinne on niin jyrkkä ja kivinen.

Kyllä se sopi
puulle. Niin me jututimme Armaksen kanssa tuulta ja tuulen henkiä.
Seuraavan voimakkaan tuulen tullessa se puhaltaa juuri oikeasta
suunnasta. Ja kun sitten muutaman päivän päästä tuli myrsky,
niin Armas oli silloin puun luona. Ja siinä kovimmassa myräkässä
puu sanoi: "Kiitos kaikesta. Nyt minä menen." Ja Armas ja
puu sanoivat toisillensa, että kiitos, kiitos. Hyvin tehty.

Ja
siihen rinteeseen se kuusi pötkähti. Juuri poikittain siihen
ylärinteeseen. Niin, sitten eläimien oli pakko kiertää
se.

Siellä Armas seisoi sen puun rungon päällä ja katsoi
mietteissään alas rinteeseen. Hän tunsi, että hänen takanaan
seisoi joku, joka oli myös tullut katsomaan.

Siinä oli iso
puunhenki. Hän sanoi hyvin lempeästi hymyillen: "Kiitos. Hyvin
tehty."

Niin, tämä tarina minulla nyt tuli mieleen.
Niin, se oli hyvin tehty. Nähdä asioita hieman toisesta
näkökulmasta. Melkein mitä tahansa asiaa voi tehdä hieman
toisesta näkökulmasta katsottuna. Niin, asioihin voi saada kyllä
hyvän lopputuloksen.

Ehkä nämäkin sanat herättävät yhtä
ja toista ajatusta. Se jääkin lukijan mieleen, että mitenkä hän
tätä kertomaani katsoo. Mitä oivalluksia hän tästä
saa."



Jalkojen viemää

"Jos
minä nyt puhun siitä käsityksestä, mikä minulla on ihmisten
liikkumisesta yleensä. Ihmisten kulkemista määrittää useimmiten
aikataulu ja paikat. On mentävä sinne ja sinne ja oltava siellä
siihen ja siihen aikaan. Ja sitten useimmiten kulkemisen pituuden
mukaan ihminen määrittelee, että millä hän kulkee. Mutta hän
harvemmin on läsnä sen liikkumisen kanssa. Kun hän kaupungilla
kävelee, niin hän ajattelee sitä päämäärää ja katsoo kelloa:
kun minä vähän vielä lisään vauhtia, niin minä kerkiän. Onko
hän läsnä koskaan silloin liikuttimiensa kanssa? Tarkoitan
liiikuttimilla tässä nyt jalkoja.

Niinpä yleisesti ottaen
juuri näistä syistä kuinka paljon hän kerkiää ajatella sitä,
miten hän kävelee. Miten hän liikkuu? Muistaako hän kuunnella
kehonsa viestiä siinä liikkumisessa?


No, minä nyt olen
seurannut niin kuin monet meidän väestä, kuinka Sinä, Marja,
kuljet luonnossa. Siksipä monta kertaa Sinulla on aika hyvä letka
perässä. Sinulle tulee mieleen mennä johonkin paikkaan luonnossa.
Mutta kun Sinä kuljet, niin Sinä seuraat sitä tunnetta ja
varsinkin jalkojasi. Mihin suuntaan ja miten on hyvä kulkea. Annat
niin sanotusti jalkojen viedä. Näin minä olen
ymmärtänyt."

***

Marja: "Näin asia on,
Terttu. Tunnen usein itseni kutsutuksi johonkin paikkaan, ja silloin
kulkuni suuntautuu sinne. Jalkani tietävät reitin aina, eikä se
yleensä ikinä ole sama, kuin minkä saatan ajatella kulkevani. Minä
asetun kuuntelemaan ja seuraamaan jalkojani, ja annan niiden
viedä."

***

Terttu jatkaa: "Tällaisessa
kulkemisessa tapahtuu itse asiassa monta asiaa. Ensinnäkin Sinä
sallit koko olemuksesi kuunnella kehosi viestiä, jalkojesi tietoa,
sillä ne tietävät kuinka kulkea ja minne kulkea."

***

Marja:
"Olen monasti ajatellut, että jalkani ovat viisain osa minun
olentoani. Ne aina tietävät - pään luullessa tai arvaillessa,
ollessaan tietävinään."

***

Terttu: "No,
mitä nyt liikkumiseen tulee, niin kyllähän ne jalat ovat siinä
viisaita. Ne tietävät kaiken
kävelemisestä."

***

Marja: "Kun annan jalkojeni viedä, henkeni on täydellisesti mukana."

***

Terttu:
"Kyllä. Tämä on se, mikä tapahtuu, kun Sinä sallit kehosi
määritellä tavan liikkua. Millä vauhdilla ja minne jalkasi Sinua
vievät, niin silloin Sinä olet läsnä sen hetken ja paikan kanssa,
mihinkä Sinun jalkasi astuvat. Eli olet silloin koko ajan läsnä.
Et voi muuten kuulla jalkojesi viestiä.

Tämä on itse
asiassa juuri liikkumisen läsnäolon harjoittamista. Se on myös
kokonaisuutena kehon energian ja kehon kuuntelemista.

Ja
kuinka usein tälla lailla onkin tapahtunut se, että löytää
itsensä jostain ihanasta paikasta, jossa koko olemus nauttii siinä
hetkessä ja juuri siinä paikassa olemisesta. Koska tällöin sen
paikan energia, mikä resonoi Sinun kanssasi, vetää Sinua
puoleensa. Ja Sinun olemuksesi tulkitsee tämän energian, ja jalkasi
tietävät, kuinka mennä sinne. Kuinka löytää juuri nyt juuri
tämä paikka.

Se jokin paikka, jonka löysit ja hyväksi
koit. Jonain toisena päivänä se olisikin voinut olla jokin aivan
toinen paikka, joka resonoi olemuksesi juuri senhetkisten energioiden
kanssa. Eli se paikka, jonka löysit, harmonisoi Sinun energiasi
parhaiten juuri siinä hetkessä.

Tämä on mitä parhainta
kehon ja hengen yhteistoimintaa. Tällainen kulkeminen herkistää
Sinun kehosi energioita. Kuinka hurjan paljon viisaampi teidän
kehonne on, kuin mitä te yleensä ajattelette. Se on vain niin, että
ihminen ei arjessa ehdi eikä muista kuunnella kehonsa viestiä.
Syömisestä ja juomisesta nyt puhumattakaan, mutta mitä tulee
liikkumiseen ja olemiseen kehossa, olisi niin hyvä ottaa edes
pienikin hetki päivässä ja kysyä keholta, että mitä Sinä
haluaisit tänään tehdä tai minne mennä.

No, mitä yleensä
tapahtuisi ihmisen mielessä tässä tilanteessa. Järki sanoo heti,
niin niin, kun minulla on tämä ja tämä asia vielä tehtävänä
ja pitäisi keritä tuohon ja tähän. Ja juuri siksi ei ehdi eikä
edes muista kysyä keholta.

Ajallisesti sillä ei ole
merkitystä, että tekeekö vain pienen hetken jotain kehoa
kuunnellen. Kun siitä vähitellen tulisi tapa. Niin, keho alkaisi
voida paremmin. Ja koska tämä on kehon ja hengen yhteistyötä,
niin kappas: kuinka usein tuletkaan löytämään itsesi mitä
kiinnostavimmista paikoista ja kohtaat hyviä ja mielenkiintoisia
niin ihmis-, eläin- kuin luontokohtaamisia vain siksi, että olet
muistanut kuunnella koko olemustasi paremmin. Ja niinkuin Marja, Sinä
olet monta kertaa ihan tuttuun päämäärään mennessäsikin
todennut, että menenkin nyt tuota kautta, kun jalat tuntuvat sitä
kautta menevän. Ja näin oletkin välttynyt joutumasta johonkin
tilanteeseen tai kohtaamasta jotain henkilöä. Ennen kaikkea matka
kokonaisuudessaan palvelee Sinua paremmin. Se voi suojella Sinua tai
vain tuottaa iloa.

Järkeillen kulkiessa jättää niin paljon
mahdollisuuksia pois. Ja joku sanoo, että niin niin, että kun pitää
nyt olla silloin ja silloin siellä ja siellä. Mutta olen varma ja
kokemuksesta tiedän, että koko olemustaan kuunnellen matka on
paljon antoisampaa. Se tavallinen, tuttu reittikin.

Jos jokin
itsessä sanoo, jokin ajatus tai tunne saa Sinut pysähtymään; tai
toisinpäin, lähtemään liikkeelle, niin jokin olemuksesi
tietämisessä on kutsunut Sinut toimimaan näin. Olemuksesi aina
tietää, milloin olla missäkin paikassa. Ja niinkuin teillä
sanotaan, että itse asiassa te olette aina oikeassa paikassa oikeaan
aikaan. Mutta kuinka paljon enemmän maustetta ja iloa ja tasapainoa
te saatte siihen, kun enemmän kuuntelette sitä, mikä teidät saa
liikkumaan mihinkin suuntaan. Milloin pysähtyä, milloin lähteä.
Ilman, että järki määrittää sitä, että nyt
täytyy.

Sanotaanhan teidän filosofioissannekin, että
tärkeintä on matka eikä päämäärä. Niin kuinka tärkeää on
joka pysähdys. Jokainen liikkeellelähtö; jokainen ihastuksen ja
ihmetyksen hetki siitä, mitä näkee tai kokee. Ja jatkaa matkaa
taas, kun sisällään niin kokee. Näin matkasta tulee hurjasti
avarampi ja antoisampi. Ja silti olet siellä päämäärässäsi
juuri oikeaan aikaan. "



Oman tarkoituksen valo

"Jokaisella
on aivan oma tarkoituksensa täällä. Sitä ei tule verrata
mihinkään.

Älkää arvottako tai verratko omaa loistoanne
mihinkään, vaan vain antakaa oman valonne loistaa. Se ei ole
parempi tai huonompi kuin kenenkään muun. Se tekee meistä
ainutlaatuisia. On tarkoitettu olevaksi myriadeja määriä eri
lailla loistavia tarkoituksia. On Luojan tarkoitus ja tahto, että me
kaikki loistamme omana itsenämme omaa valoamme, koska näin Luojan
kokonaisuus voi kokea kaikkea mahdollista. Ei ole kahta samanlaista.
Siksi minäkin loistan täällä omieni joukossa sellaisena kuin
olen. Ja näin minä tulin nyt loistavasti teidän luoksenne!
Katsomaan teidän loistettanne ja loistamaan yhdessä. Me kohtasimme
loistavasti tässä hetkessä."



Metsän onnesta

"Minä
ajattelin, että joku voisi saada tästä ajastusta omaan onneensa.
Minua on onnistanut, kun minä olen tämän paikkani löytänyt.
Minun tekemiseni, ne ovat hyvin metsällisiä, kas
kummaa.

Sinä kirjoitat kauniisti", Terttu sanoo ykskaks minulle.

"Ja
mitä tapahtui?" Hän kysyy. "Minä vain ihan spontaanisti
ilmaisin, ja se tuntui hyvältä. Minä vain ilmaisen sen, minkä
minä hyväksi koen. Kauniiksi tai iloiseksi. Onhan kyse paljon juuri
siitä, että ilmaisee sen. Sanoiksi, katseeksi, hymyksi - vaikka
hypähdykseksi.

Minä koen sen niin, että kun minä ilmaisen
sen pienen hetken, mikä sytyttää, niin siitä jää isompi jälki.
Miksipä ei jättäisi jälkeensä isompia ilon jälkiä?

Niin
kuin on sanottu valinnasta. Minä valitsin näin. Miksipä ei.
Tekisipä mieleni sanoa, että minun arkeni muodostuu iloisista
oivalluksista siitä, mitä minä koen tai mitä minä teen. Mutta
minä en sano aivan niin, koska meillä ei ole arkea. Vaan meidän
jokainen päivä on pyhä päivä. Sillä tarkoitan sitä, että kun
me emme rakenna päiviämme kaavan mukaan, vaikka meillä on tiettyjä
tekemisiä, joita me koko ajan teemme, päivästä toiseen. Mutta kun
minä annan itselleni vapauden tehdä tänään hieman toisin. Annan
sisimpäni johdattaa minua.

Kun on ollut vaikka kaunis,
aurinkoinen aamu, ja katson kuinka mättäällä kosteus helmeilee
auringossa. Onpa kaunis näky. Minä kuljen hetken aurinkoon päin,
ja nautin. Ja siinä kulkiessani minä katson niitä kimmellyksiä
tänne päin, koska siltä suunnalta minä olen tämän ilon hetken
löytänyt. Kun siellä mäellä olen näin aikani kulkenut, minä
sitten tuumaan, että tämä oli hyvä kävely. Hyvin innostuttava ja
ihastuttava. Minä nautin siitä hetkestä, minkä Äiti Maa ja
aurinko minulle toivat esiin. Koska se oli myös minun kokemustani
varten. Ja sitten minä taas jatkan sinne, minne olin ensin
menossa.

...sitä minä vain, että se pienikin hetki, joka
tulee esiin iloisena, tai muuten onnellisesti sykähdyttävänä,
niin minä annan sen tulla ja olla, koska minä olen sen hetken
löytänyt. En minä voi tällaisella hetkellä sanoa, että nytten
en kuule kerkiä tai viitsi. Niin kuka teistäkään sanoisi omalle
ilolleen, että en minä nyt jouda ottaa Sinua vastaan, tule
myöhemmin.

Eikös tämä vain hyvin kuvaa sitä, mitenkä
ihminen on ajassa ja omissa kaavoissaan kiinni. Eikö ole hassua,
kuinka paljon kello on teillä säätänyt sitä, milloin ehtii kokea
mitään. Vaikka sitä iloa. En minä nyt kerkiä, kun kello on niin
paljon.

Milloin teillä on aikaa ilollenne?

Toisen
sanoissa voi olla paljon iloa. Mikä tunne siitä syntyy, ja mitä se
tunne kerää. On kyllä juuri luomisen väline tämä ilon tunne.
Minä sanon niin, että kun minulla on joku asia, jota minä olen
tekemässä, ja joka on vähän hankalampi tai työläämpi
toteuttaa, niin minä muistan sitä iloa sellaisessa hetkessä. Ja
kun minä ensi kerralla näen taas auringon kimaltelevan sieltä
oksien välistä, niin minä ajattelen sitä työtä, kun minä
putsaan sammalta kuusen juurelta, siitä rungosta.

Joskus
metsä voi olla hämärä ja minullakin on monta puuta, ystävää,
keitä minä käyn auttelemassa. Niin minäpä autan sitä puutakin
jo sillä, kun rapsutan sitä sammalta. Ajattelen, että juuri tämä
aurinko paistaa sinne juurelle. Ja puuta kutittaa. Ja mitä sitten
käy.

Kun minä sitten olen siellä puun juurella hämärässä,
niin ah, minä muistan tämän auringonpaisteisen hetken ja minulla
on juuri sellainen aurinkoinen, lämpöinen
mieli."



Anna metsän viedä

"Anna
metsän viedä. Minä nyt ihan tällaisena tekemisasiana haluaisin
kertoa tästä, että anna metsän viedä.

Joku kerta kun olet
sinne luontoon menemässä, ihan ajan kanssa, niin ettei tarvitse
sitä kelloa katsoa. Niin kun menet sinne metsään, niin voit sanoa
metsälle, että tässä minä olen. Minä tulin nyt. Kiitos metsä,
näytä minulle ihmeitäsi. Ja sano perään vielä kiitos.

Sitten
lähde kulkemaan, luottaen täysin siihen, että metsä ja jalkasi
vievät Sinua niitä askeleita ja niitä polkuja, jotka vievät Sinut
juuri sellaiseen paikkaan, joka resonoi Sinun kanssasi juuri nyt. Ja
tiedä, että metsä ottaa Sinut vastaan täydellisesti sellaisena
kuin Sinä olet. Ei metsä määrittele koskaan, mitä Sinun pitäisi
olla. Siksipä salli itsesi olla täydellisesti omana itsenäsi,
koska niin on metsäkin. Näin te sovitte hyvin yhteen. Sitten salli
mielikuvituksesi tulla esiin ja salli itsesi nähdä ja kuulla ja
kokea sellaista, mikä ei kuulu Sinun jokapäiväiseen totuttuun
elämääsi. Sellaista, mikä ei kuulu arkeesi. Metsässä ei ole
arkea.

Kun kuljet eteenpäin ja kuljet luontoa kaikilla
tasoilla juuri niin kuin se voi Sinulle aueta juuri nyt, niin voit
kokea paljon enemmän luonnon ihanuutta ja taikaa. Koska se on
samalla myös tie meidän luoksemme kun et määrittele luontoa etkä
itseäsi millään tietyllä tavalla vaan annat kaiken ilmentyä ja
tapahtua. Niin silloin lasket omat itsellesi rakentamat verhosi alas.
Koska niitähän ei ole missään muualla kuin sinun mielessäsi.
Kuinka paljon näin toimimalla voit saada esiin vaikkapa linnun
laulusta. Mitä se laulaa? Kenelle se laulaa? Miltä tuuli tuntuu, ja
tuoksuu? Mitä se Sinulle kertoo? Mitä puron solina Sinulle
antaa?

Kun se kimmeltää ja pulputtaa. Ja kesällä lehtien
havina. Ja talvella tuprahteleva lumi. Ja tiedä, että luonto antaa
tämän kaiken Sinun kokemustasi varten. Ja näin luonto myös saa
sen, mitä Sinä koet. Koska se on vastavuoroista. Ei siksi, että
jotain pitäisi puolin ja toisin antaa. Vaan siksi, että joka
tapauksessa luonto saa, niinkuin Sinäkin. Ja vain siksi, että tulit
kokemaan luontoa omana itsenäsi. Ja silloin kaikki on hyvin, koska
olet taas kotona itsessäsi siinä oman itsesi kokemisessa yhdessä
luonnon kanssa. Te koette toisianne sellaisina kuin olette.

Ja
tiedättekö; meillä on silloin hauskaa kun me katsomme sitä. Kun
te koette toisianne. Koska te koette myös meidän maailmaamme. Kuka
tipauttaa kävyn päähän ja katsoo naureskellen, että mitä Sinä
siitä tuumaat. Tai kuinka veden väki vettä kimmellyttää ja
katsoo, kuinka Sinä sitä veden värinää koet. Ja he nauravat ja
ilakoivat.

Silloin meistä rohkeimmat voivat tulla esille niin
kuin vain Sinä voit sen sillä hetkellä vastaanottaa. Se on vähän
niinkuin kujeillen esiin tulemista, että huomasikohan se. Ja silloin
kun Sinä hymyilet, niin me tiedämme: hän on kotona itsessään.
Olivat nämä hetket sitten vaikka kuinka lyhyitä. Mutta juuri niinä
hetkinä Sinä olet kotona. Ja silloin taas kaikki on
hyvin.

Näin minä ajattelin tänään sanoa."

Elämän rivejä

"Minä
nyt puhun hieman vertauskuvallisesti. Mutta kyllä lukija ymmärtää.
Jos ajatellaan elämää niinkuin kirjaa, niin sen vanhan tavan ja
mallin mukaan, miten on tultu tänne elämään, niin me tulemme
tänne oma Elämän Kirjamme mukanamme. Ja sitten aloitamme sivulta
kolme sen elämämme. Näin siis usein käy.

Kun olisi hyvä
aloittaa siltä ensimmäiseltä sivulta. Mutta kun se on
vuosituhansien kuluessa unohdettu, että voisi aloittaa ensimäiseltä
sivulta. Se tarkoittaa sitä hetkeä, kun synnytään. Nämä sivut
yksi ja kaksi ovat sitä aikaa, kun on juuri synnytty, mutta ollaan
vielä niin pieniä, että omin avuin ei voida vielä tehdä mitään
tässä maailmassa elämisessä. Tämä on sitä aikaa, jolloin
vanhempien valon ja rakkauden ymmärrys niin itsessä kuin siinä
tulevassa syntyvässä tulisi nähdä ja kertoa sille pienelle, joka
on juuri syntynyt. Ja vielä parempi, jos ennen sitäkin. Ennen kuin
on tullut sieltä äidin kohdusta tähän maailmaan. Tietoinen yhteys
ja ymmärrys siitä, että se sielu, joka tulee, kokee ja näkee jo
kaiken. Kun tätä ei tiedosteta, niin usein se syvempi ja selkeämpi
kommunikointi aletaan vasta kun huomataan, että vauva alkaa
kommunikoida jotenkin. Ja se on se sivu kolme, mistä lähdetään
silloin.

No, miksikö tästä puhun. Kun me tulemme tähän
maailmaan, me luonnonhenget, niin me kuulemme ja olemme tietoisia
kaikesta siitä, mitä Gaia meille tahtoo ilmaista. Siksi meidän
elämämme on paljon harmonisempaa verrattuna siihen, kuinka suuren
matkan pieni ihmislapsi tekee. Mutta tiedättekö; niin enkelimaailma
kuin me olemme paljon lasten kanssa, koska he ovat auki meidän
maailmallemme siinä aivan pieninä ollessaan. Me voimme tasoittaa
paljon matkaa.

Tämä nyt liittyy siihen, että kuinka me
ihmiset ja luonnonhenget olimme ennen, aivan alusta lähtien,
tietoisessa yhteydessä. Ja se yhteys ei kadonnut, vaan kasvettiin
tämän yhteyden pysyessä koko elämä. Siksi näinä kultaisina
aikoina ihmis- ja luonnonhenkimaailman keskinäinen rakkaus, ymmärrys
ja keskinäinen tekeminen oli aivan selkeää ja tavallista.

Mutta
tässä ajassa nyt, ja tulevassa, kun sekä Gaian että ihmisten
värähtely ja siis tietoisuus nousee voimakkaasti, niin tulemme
palaamaan tähän yhteyteen, joka on alusta lähtien luonnollinen
olotila. Ja silloin kaikki on taas hyvin. Mutta tässäkin minä
korostan hymyssä suin, että kun ymmärrätte sen, että ette ole
koskaan poiskuuluneet itseänne täältä luonnosta, meidän
luotamme, Gaian luota. Niin eihän tarvita muuta kuin, että avaa
sydämensä tänne. Ja minne tänne?

Takaisin omaan sydämeen.
Koska se sisältää myös meidät. Myös Gaian. Myös Kaikkeuden,
jos oikein syvälle mennään, ja mehän mennään. Teillä ei ole
rajoja. Antaudutte vain siihen omaan valoonne ja rakkauteenne, niin
kaikki maailmat
kohtaavat.

Niin kaikki on taas erittäin hyvin.

Vielä
haluaisin sanoa, että muistakaa, että kaikki on ollut aina hyvin.
Mutta kun te olette vain jumittaneet sillä samalla sivulla. Ja silti
se koko Elämän Kirja on auki. Ja siinä kirjassa kaikki on
hyvin.

Tämän minä olen tänään sanonut."



Kun maailmat kohtaavat

"Niinkuin
nimeni on Terttu Terälehti, metsätonttu-luonnokas, niin kuin on
täällä jo yksi ja toinen huomannut. Ja minä olen huomannut täällä
yhtä jos toista. On peikot ja menninkäiset, metsätontut,
saunahaltiat, hippiäiset, keijukaiset, metsän velhot valkoiset
vanhat. Kas niin kuin huomaatte, on väkemme runsas täällä.
Riihitontut, tallitontut, ihmishaltiat. Näin on ollut muinoin. Niin
näin on jälleen. On meidän kaikkien yhteiselo valoisa ja verraton,
näin kun kerran on. Näin on oleva uudestaan tästä ajasta
eteenpäin. Niin kuin oli
muinoin.

Ja kissat kaksin kappalein. Metsän peuroista ja korpeista puhumattakaan.

Kaikki
olemme täällä. Yhtä aikaa. Samassa paikassa, mutta hieman eri
maailmoissa. Mutta yhdessä ollen ja toisistamme tietäen. On tärkeää
tää tulevalle.

Tämä kaikki yhdessä herättää sen, mikä
uinunut on niin kauan. Ja valo loistaa Pohjolasta. Ja vielä kun
olemme kaiken lisäksi keskuksessa. Retriittikeskus Pohjolan Valossa.
Sillä tämäkin paikka on portti. Kaikelle tälle, mikä nytkin
syntyy uudelleen. Miksi minä tätä puhun? No siksi, että nukuttu
on jo liian kauan.

Kas, kaikki nämä kunnat elämän ovat
etsineet sitä hetkeä ja aikaa, jolloin saavuttaa voi taikaa, jolla
ajan aukaisee... Ja nyt niin on se tässä. Viittä vaille
kaksitoista tätä vuotta. Tällä tarkoitan mä sitä hetkeä, joka
tänä vuonna koittaa. Ja joka tietoisuudessa voittaa sen unen, jossa
kaikki olemme olleet. Ja nyt maailma hengittää jälleen. Kun paino
on pois rinnalta. Ja silmät näkee muutakin kuin sen, mitä nenän
edessä on. Kirkasta mieltä ja valoa näkemisen. Sitä suurinta
hengen valoa, joka meissä kaikissa on. Kun sen sallii nyt tulla
esiin. Ja katsoo niinkuin ei ole koskaan ennen huomannut. Niin jopa
alkaa kuulua kaikissa maailmoissa. Niin näinkin sen voisi tehdä. Ja
näin se on myös meidän kaikkien valinta. Yhdessä kuljetaan ja
kättä päälle lyödään.

Tämän minä mietin tähän
hetkeen, kun olen katsonut täällä kaikkia näitä, jotka yhteen
ovat tulleet. Niin paljon lämpöä ja
innostusta."



Juuri tällainen tämä päivä

"Mitä Sinä teet, kun aamu herää?

Mitä Sinä teet, kun Sinä aamuusi heräät?

Mitä Sinä teet, kun aamu keräksi lankansa kerää, ja on päivä.

Illalla on jo suuri kerä.

Mitä Sinulla siitä päivästä illalla herää?

Minä
otan siitä illalla vastaan sen, minkä kokemuksen se minulle
tekemisestäni antoi. Koskaan ei ole huono päivä. On vain hyvinkin
erilaisia päiviä. Jokaisen päivän tekemisissä on jotain, miten
Sinä viisautesi kautta toimit. Ja sitä, mikä viisaudeksesi
muodostuu. Minä otan aamulla vastaan sen, mitä aamu ja minun oma
viisauteni minussa sinä aamuna herättää.

Ensin minä
kuuntelen, miltä aamu tuntuu. Minä katselen ja kuuntelen metsää.
Tunnen tuulen. Näen, millainen valo tänään on. Minä tunnen
metsän tuoksun. Kun olen hetken kuunnellut ja katsellut, niin on
kuin saisin sisäisen viestin. "Aaa, no niin. Tänäänpä minä
lähden liikeelle tästä tekemisestä." Kun näin se päivä
minulle tänä aamuna aukeaa. Onneksi minulla ei ole kalenteria ja
kellonaikoja, että mitä pitäisi tänä päivänä tuohon aikaan
tehdä. Minun päiväni aukeaa juuri oikealta sivulta oikeaan
ajattomaan aikaan. Sillä minä annan Äiti Maan ja oman viisauteni
puhutella minua, niinkuin se tähän aamuun sopii. Ja sen mukaan minä
lähden tätä päivää kulkemaan.

Illalla minä tiedän
sitten, kuinka päivä meni. Ja minä hymyilen sille. Sillä minun
askeleeni johtivat minut moneen paikkaan, joihin en arvannut aamulla
menevänikään. Ja kohtasin niin monta asiaa ja tekemistä, jotka
tein niin kuin ne minulle siinä hetkessä aukesivat. Ja joka
päivässä on jokin asia, joka tuli katsottua ehkä hieman toisin
kuin ennen. Ja minä hymyilen sille päivälle, jonka kuljin.

Ja
jälleen katson metsää. Kuuntelen tuulta. Ja haistan ilman. Ja
kiitän niitä kaikkia. Ja sanon niille, että kiitos. Tänään oli
hyvä päivä. Ja taas kaikki on
hyvin."



Olen minä kuunnellut, olen minä luonut

"Riemukseni
pääsin teidän kanssa kuuntelemaan klassista musiikkia. Siitä minä
vain inspiroiduin. Kas kun siellä oli meidän väkeä ja teidän
väkeä paljon. Kaikki kuuntelemassa samaa luomisen säveltä. Kas,
sehän on se, kun klassinen musiikki syntyy siinä. Soittajan,
instrumentin ja musiikin taian maailman kanssa yhdessä.

Kas,
kun se tekee sen, että niin soittajat kuin kuulijat yhdistyvät
samaan värivalomaailmaan; jos näin saan asian ilmaista. Kaikki ovat
yhdistyneenä samaan luomisvoimaiseen värähtelyyn. Sitä on hieno
katsoa, koska siinä harmonia on suurimmillaan kuin mitä se
tällaisen ihmismäärän ollessa yhdessä voi olla. Ajatekaapa, jos
sama porukka on marketissa. Miltä se sitten näyttäisi? Kun sitä
yhteisenergiaa katsoisi, niin ei varmasti olisi kovin paljon
harmoniaa. Tästäpä asiasta minä heittäydyn luontoon.

Kun
Sinä kuljet luonnossa. Kuuntelet tuulta. Kuulet kuinka puut
suhisevat. Linnut laulavat. Heinäsirkka sirittää. Ja puro solisee.
Kun Sinä niihin kaikkiin kiinnität huomiota, ja kuuntelet sitä
luonnon sinfoniaa, niin Sinusta tulee osa sitä. Niin kuin Sinä
kuuntelijana sulaudut siihen luonnon musiikkiin! Ja olet osa sitä.
Niin Sinä voit saada saman minkä sellaisesta musiikista, mistä
Sinä oikein pidät. Silloinhan Sinä usein alat sisäisesti
tunnelmoida ja luoda sellaisia maailmoita, jotka hyvältä tuntuvat.
Sitähän se hyvä musiikki Sinussa tekee. Ja huomaat tässä
mielikuvien virrassa sulautuvasi siihen, mitä koet ja siihen
musiikkin, mitä kuuntelet. Siinä on luomisen voimaa. Olla osa sitä
musiikkia ja sitä, mitä se luo. Siinä on harmonia. Se on
jokaiselle niin selkeää ja tuttua, että kun kuuntelee sitä
lempimusiikkiaan ja huomaa uppoavansa johonkin toiseen maailmaan,
kuin missä yleensä on.

Niinpä kun huomaat kuunnella luontoa
samalla tavalla, niin kuinka paljon enemmän Sinä siitä luonnossa
olemisesta saat ja kuinka paljon tällä tavalla ollen Sinä annat
luonnolle.

Siinä hetkessä on tasapainoa ja harmoniaa. Sillä
kokemuksesi sen automaattisesti jakaa sinne, missä sen
koet.

Ja kaikki on taas hyvin.

No, tällaisia mietteitä minulla vaan tässä hetkessä tuli."



Elämän kevät

"Juuri
tässä läsnäolevassa hetkessä on elämän kevät. Läsnä tässä
hetkessä - kulkemassa kanssasi eteenpäin tässä hetkessä. Johon
astunut oot uutena siinä, joka Sinä olet. Kun sieltä ihmisesi
sisältä katsot maailmaa, jonka koet. Näet paljon vanhaa, mutta
uudella lailla. Jos niin sallit itsesi kokevan. Nyt jos koskaan on
Sinulla siihen suurempi mahdollisuus. Kevät on aina uusi ja tuore.
Keväässä luonto herää uudelleen. Juuri siihen läsnäolevaan
hetkeen ja kevääseen - ei mihinkään menneeseen.

Puu on
vanha, mutta aina uudet silmut synnyttää. Silmut aukeaa kuin
silmät, jotka katsovat tätä nyt-hetkeä. Puu on vanha, mutta
katsoo joka kevään uudesti. Kuin ei olisi koskaan kevättä nähnyt.
Kuuntelee uusia tuulia. Lehdet ottavat sen vastaan ja havisevat. Puu
vetää syvään henkeä, ja sanoo tuulelle: "Saat minut hyvälle
tuulelle, kun tulet näin uutena ja raikkaana. Minä vien viestiäsi
sellaisena kuin se minun kauttani voi kulkea. Kiitos, että näin
minullekin tuulet."

Keväisin minä tutuille puille
huutelen: "Huomenta. Olet herännyt ja silmusi auki saanut."
Ja puu vastaa: "Huomenta Sinullekin. Voitko vähän rapsuttaa,
kun selkää kutittaa." Minä sieltä sammalta hieman rapsutan
pois. Minulla on metsässä niin paljon tuttuja puita. Ja joka kevät
ne heräävät. Aina yhtä tuoreina ja uusina. Sillä ne heräävät
aina uuteen elämän kevääseen. Kaikki vanha on jäänyt keväällä
pois. Sen talven aika on maahan laskenut, ja voimaksi juurille ja
maalle antanut. Niinpä kevät on kuin uudelleensyntyminen, joka
iloisesti ja avoimesti taas kaiken vastaanottaa uudessa elämän
keväässä. Ja kaikki on taas oikein hyvin. Näin minä
mietin."



Kauneus kanssamme

"Onko
maailmassa kaikki kaunista? Tähän melkein jokainen sanoisi heti,
että no ei. Ei ole. Niin... mutta mikä on kaunista? Sen jokainen,
joka kauneutta ajattelee, määrittelee itse. Että mikä omasta
mielestä on kaunista. Ja hyvä niin. Mutta kuinka paljon kauneutta
voi sulkea poiskin näin.

Kuinka paljon kauneuden kokemiseen
liittyy odotuksia? Että kun jokin on ollut minun mielestäni
kaunista; niin tuosta, mitä minä nyt katson tai koen, ei voi
kauneutta löytyä. Minä käytän tässä mielelläni esimerkkinä
metsää. Kun se on sitä minun maailmaani.

Kun minä aamulla
kuljen metsässä auringon noustessa. Maa on vielä kostea,
suorastaan aamukasteisen helmeilevä. Ja kun sammalessa käy
kimmellys ja joutuu siristämään silmiään siinä kaikessa
kauneudessa ja kirkkaudessa. Se tuntuu hyvältä. Ja saa hymyn
huulille. Silloin tekee mieli vetää syvään henkeä, ja huokaista:
ahh.... kylläpä on kaunis aamu. Niin mitä tapahtui?

Se
paikka on sama, kuin mitä se on hämärämmässä ukkosmyrskyssä ja
se on silti yhtä kaunis kuin muulloinkin. Siinä hetkessä moni
itsensä sellaisesta kokemuksesta löytäessään ei näkisi sitä
kauneutta, joka siellä on, tummassa myrskyssäkin - vaan siinä
aamuhetken auringonpaisteessa näkee sen maailman aivan toisin. Silti
se on se sama paikka. Sama maailma, joka on edelleenkin kaunis. Niin
se kauneuden ja hyvän olon kokemisen hetki onkin oman itsensä
muistamisen hetki. Sen kauneuden muistamisen, mikä meissä
jokaisessa on.

Aamun hetki peilasi meitä itseämme. Aamun
hetki näytti kauniilta, koska me muistimme, mitä me olemme ja miksi
me olemme.

Kun vanhus pihamaallansa istuttaa kukkiansa. Hän
hieman hankalasti liikkuu, ja miettii: mihinkäs minä ne
kukkasipulit laitoinkaan. Hän touhuaa siinä, hyvin syventyneenä
matkalla kohti sen hetken kauneudesta nauttimista, minkä kukat
hänelle antavat. Ja hän on täysin uppoutunut siihen omaan
telemiseensä; luonnon kanssa luomiseensa. Hän hymyilee tietäessään
kuinka kaunis kukka tästäkin tulee, kun se on täydessä
loistossansa. Hän hymyilee tälle ajatukselle.

Niin voi että,
kuinka kauniilta hän näyttää. Koska hän antaa itsensä loistaa,
antaen sitä omaa rakkauttaan tekemiseensä ja siihen, miksi hän
sitä tekee. Siinä hetkessä on täysin häipynyt se, että hän on
vanha eikä oikein enää jaksa, eikä kaikkea aina muista. Mutta hän
on kaunis siksi, että hän muistaa, että tämäkin kokemus ja se
mitä siitä tulee, on häntäkin varten. Ja koko se hetki ja maailma
siinä näyttää kauniilta.

Kaikessa on sisäistä kauneutta.
Ja kun on sen rakkauden ja oman rakkauden ilmentämisen tapansa
äärellä, niin silloin on kaunis. Näytti ulkoisesti miltä
tahansa. Tämä kaikki on ihan sama myös sisäisten asioiden kanssa.
Kun niin monista asioista voi löytää kauneutta. Kun oman
viisautensa kautta osaa nähdä syvempiä merkityksiä asioille ja
tapahtumille, niin voi nähdä paljon enemmän. Ja kaikki on taas
aika
hyvin.

Niin kuulkaas, kauniit. Tämmöisiä minä nyt ajattelin."



Muutosta elämään

"Minä
yhtenä päivänä muistelin sitä, kun minä hain muutosta elämään.
Tai paremminkin, se muutos haki minut luoksensa, ja minä mietin,
että mistä nyt tuulee. Olin niin paljon tehnyt näitä
metsänhuoltotekemisiä, niin kuin metsätontut usein.

Kas,
kun alkoi vain tuntua siltä, että jokin muuttuu. En minä silloin
vielä tiennyt, että mikä muuttuu. Minä vain aloin kulkemaan
matkoillani aina vähän pidemmälle.

Niinpä minä sitten
kerran näillä matkoillani löysin itseni tuohon metsämäelle.
Siihen, missä minä nyt kotiani pidän. Oikein mukava metsäpaikka.
Se on siellä ison kuusen juurella, oksien suojassa. Siinä on niin
mukavasti isoja kiviä ympärillä. Aika lailla maahismainen paikka.
No, heitähän siellä paljon onkin. Ja hyviä ystäviä ovat.

Kas,
sinne minun jalkani sitten usein veivät. Niin, minä sitten
ajattelin siellä, kun katselin sitä auringonpaistetta, ja kuuntelin
lempeää tuulta ja lintuja - niin minä ajattelin, että muutostako
tässä nyt on kysymys. Kun siinä niin tätä maahisväkeä, joiden
ystäväksi olin jo tullut, oli niin paljon. Niin kyselin, että
sopisiko tänne majansa perustaa, kun tämä paikka niin kutsuu.
Sanoivat, että toki. Tule, kyllä tänne mahtuu. Ja on hyvät
näkymät.

Kotonapa sitten yhtenä päivänä minä päätin,
että hyvä: huomenna minä aloitan viemällä tästä nyt pikkuisen
tavaraa. Oli kaunis päivä. Oikein aurinkoinen kevätpäivä. Minä
sen pienen nyssäkkäni taittelin, kun ajattelin, että tänään
vien tämän. Niin kas, kun olin lähdössä, niin kaksi reipasta
maahista tuli sieltä uudesta paikasta. Sanoivat, että mitä me
voisimme kantaa. Minä olin vähän hämilläni. Sanoin: "Kiitos,
kun on nyt sinne matka, niin ottakaa tuosta jotain. Kaikkihan nämä
sinne tulevat."

Siinä kun käveltiin, niin menninkäinen
nähtiin. Ajattelin, että mikähän kiire tuollakin menninkäisellä,
kun ihan juoksee vastaan. Nii-in, Pyrrihän se sieltä tuli. Tervehti
ja juoksi ohi. Sanoi, että minä tulen kohta. Ihmettelin ja sanoin,
että terve, terve vain. Ja jatkoimme matkaa. Niin, sitten kun
pääsimme perille mäelle, oli edelleen se sama kaunis päivä. Me
laskimme nyssäkät siihen puun viereen. Juttelimme hetken siinä
kaikkia mukavia ja minä sanoin, että tähän minä nyt uuden kotini
perustan näissä muutoksen tuulissa. Mitä kaikkea ne nyt sitten
minulle tuovatkaan.

Tuokion päästä siinä olikin sitten jo
Pyrri. Hänellä oli isot kantamukset. Kyselin, että minnekäs Sinä
olet viemässä näitä. Pyrri vain sanoi, että no mutta. Eikös ole
tutun näköisiä. Sitten minä tajusin, että herranjestas, että
nämähän ovat kaikki minun tavaroitani. Pyrri vain totesi, että
niin niin, tännehän nämä olivat tulossakin. Siinä samassa tuli
peikko. Suuri veikko, kaappi selässänsä. Kysyi, että mihinkäs
tämä laitetaan. Minä taas, että herranjestas. Tuohan on minun
kaappini. Hän sanoi, että niin niin. Siinä oli lappu vain, että
tämäkin tulee sinne mäelle, sen ison kuusen juurelle. Ei siinä
enää muuta ollut. Johon minä, että herranjestas, että olihan
siellä paljon tavaraa.

Peikko vain tuumasi, että nii-in.
"Mutta kun minä tulin, oli vain tämä kaappi ja lappu, että
se tulee tänne." Niin, tähän samaan sekamelskaan, mikä oli
syntymässä jo, kuulin sieltä rinteen alta ähinää ja puhinaa.
Sieltä tuli sekalainen joukko. Oli menninkäistä ja maahista ja
tonttuja ja toinenkin peikko. Ne kaikki toivat minun tavaroitani. Kun
kaikki olivat ylhäällä, niin yhteen ääneen kysyivät: "Mihinkäs
nämä laitetaan?"

Siinä oli aikamoinen joukko jo puun
ympärillä. Ja kaikilla jotain minun tavaroitani. Niin sitten se
Pyrri sai suunsa auki. Sanoi vain, että niin, että kyllähän sana
nopeasti kulkee. Kun tiedettiin, että tännehän Sinä olet tulossa
tänään. No, minä siinä sitten kulkeissani hihkaisin, että
kantoapu olisi paikallaan. Siksi minä Sinun ohi pyyhälsin, että
kerkiäisin samaan matkaan. Etten kauheasti olisi myöhässä.

Siinä
minä hämilläni seisoin. Tuumasin, että vastahan minä ensimmäistä
nyssäkkää ajattelin tänne tuoda, ja nyt minä olen jo muuttanut.
Niin. Näin sitä voi ystäviä löytyä, vaikka heistä en ennen
mitään tiennytkään. Minä vain sanoin, että no, kun nyt täällä
kaikki ollaan, niin eiköhän laiteta jotain hyvää ja pidetään
tupaantuliaiset samoin tein. No, siinäpä sitten nämä kaverukset,
Mehtonen ja Jopi tulivat. Rennosti sinne sekaan kävelivät ja
katselivat ympärilleen, ja tuumasivat, että olisikohan nyt tauon
paikka. Niin. Heistähän on nykyisin tullut jo sitten oikein
kahvitaukotaiteilijoita. Heille kun nyt tauoista on tullut oikein
elämäntehtävä.

Meille tuli oikein mukavat tupaantuliaiset
siinä. Ja paljon hyviä, uusia ystäviä oli tullut. Maahisista
peikkoihin, ja kaikkea siltä väliltä. Kas, kun kaikki halusivat
vain olla mukana muutoksen hengessä ja auttamassa. Kun oli kysymys
jostain uudesta.

Meillä on siitä riittänyt paljon juttua.
Ja kyllä usein tuntuu, että Pyrrillä on sormensa pelissä niin
monessa asiassa. No, meillä nyt on sitten riittänyt Mehtosen kanssa
paljon taukoja. Jopi se aina välillä tulee tervehtimään ja sanoo,
että pidetäänkö tauko. Varsinkin nyt viime päivinä. He ovat
puhuneet aamukahvitauoista. Niinpä me tänäkin aamuna lähdimme
Pylpyrään aamukahville, koska totesimme, että on niin kaunis
päivä. Ja kaikki on taas niin
hyvin.

Niitä minä muistelin."



Metsäravintoa

"Oletteko
koskaan miettineet, että kun olette kuljeskelleet ja vaellelleet
metsässä, ja ennen kaikkea ilman kelloa ja kiirettä - kulkeneet
siellä enemmänkin niin, kuin minne jalat teitä vievät. Läsnäollen
ja ihastellen sitä luontoa. Oli sitten talvi tai kevät, kesästä
puhumattakaan. Kun kulkee sinne, minne jalat vie ja mihin suuntaan
sydän kutsuu, niin aina löytää jotain kiinnostavaa
hämmästeltäväksi tai ihasteltavaksi. Niin silloin aika katoaa.
Kun on läsnä sen luonnon havaitsemisen kanssa. Saattaa kulkea
vaikka tunnin tunnin perään, eikä juuri muistakaan sellaista kuin
jano tai nälkä. Ja mistäkös se johtuu?

No, kyllä se on
niin, että kun se luonto antaa kulkijalle parastaan, eli sitä
metsäravintoa. Sitä voimaa, jota Sinun koko olemuksesi käyttää.
Niin kehosi ei muista sitä janoa tai nälkää, kun ei tunne niitä.
Koska on tullut jo ravituksi. Se on usein vasta sitten, kun Sinun
mielesi tulee takaisin arkisempiin asioihin, jolloin Sinä vasta
muistat, että jaa, eipäs ole tullut syödyksi mitään. Mutta olet
jaksanut hyvin ja mennyt sujuvasti yli niiden totuttujen
ruoka-aikojen; mihinkä keho muuten on tottunut. Metsä on antanut
Sinun koko olemuksellesi ravintoa: rakkauttaan.

Metsä on
peilannut Sinulle takaisin Sinun ihastelusi ja läsnäolosi, ja hyvän
olon olla siinä hetkessä yhdessä luonnon kanssa. Niin luonto on
Sinut automaattisesti ravinnut. Näin me luonnokkaat kuljemme ja
olemme metsässä aina. Me käytämme sitä praanaa, niin kuin te
sanotte. Sitä elämänvoimaa, mikä metsässä on. Sitä minä tällä
vain haluan sanoa, että nauttikaa täysin siemauksin kaikilla
aisteillanne luonnossa olemisesta, niin se ravitsee teitä hyvin. Ja
kaikki on taas enemmän niin hyvin, kuin olla
pitääkin.

Tämmöinen ajatus minulla oli tällä kertaa."

Puron varrella

Olemme
Hirvijärven rantametsässä Amaran, hänen perheensä ja
sukulaistensa kanssa. He ovat puromenninkäisiä. Kanssamme on myös
monia muita
luonnokkaita.

Terttu: "Niin, tässä on hyvä olla.

Metsätonttu Terälehti tänne

muiden kanssa ehti

puron äärelle.

Puron taikaa,

järven taikaa

yhtä aikaa

kaikkea.

Ja
menninkäisten kahvitauon taidetta samalla. On niin paljon tarjolla.
Kahvia ja keksiä ja tuulen suhinaa ja linnun laulua. Niin,
monenlaista herkkua. Kun tässäkin niin paljosta voi nauttia. Voi
antaa auringon lämmittää. Ja tuulen leppeästi tuoda metsän ja
järven tuoksuja. Mikäs sen rauhoittavampaa kuin kaikki tämä. Ja
katsella puron virtausta. Huomasitteko perhosen, joka kukasta kukkaan
lentää. Ei ole kiirettä. Kyllä joka kukan luokse kerkiää ilman
kelloakin. Niin, sitä minä vain, että kun on tässä näin. On
aika pysähtynyt. Koska olemme niin täysin läsnä kaiken sen
kanssa, mitä koemme.

Kun on läsnä sen kanssa, mitä on
kokemassa, ei ajalla ole merkitystä. Koska tämä kaikki on minun
kokemustani varten. Mihin sitä voisi silloin kellään olla
kiirettä. Omasta elämän kokemisestaan pois.

Minä olen aina
läsnä, missä milloinkin olen. Meidän maailmassa ei onneksi sitä
kelloa ole keksitty, koska emme sitä mihinkään tarvitse. Äiti Maa
näyttää kyllä oikean hetken kaikkiin asioihin. Minä sitä vain,
että ei teidän kelloa pois tarvitse heittää. Mutta kun muistaisi
vain nähdä asioita toisin. Ettei ala
keittää.

Semmoisen minä ajattelin nyt sanoa."

Lisään
sanasen tähän. Alkusanoissa mainitsemani "Amarii" on sama
menninkäistyttö kuin tämän kirjauksen "Amara". Amarii,
kuten kaikki luonnokasystävämme, ovat kokeneet suuria muutoksia
elossaan ja olossaan ja Amarii tunsi oikeaksi ottaa vastaan
muuttuneen nimensä erään oman elämänsä muutoksen
koettuaan.



Tuulesta temmattua

"Ihminen
kuule. Tuletko monestikaan ajatelleeksi tuulta? Mitä se on? Ja
silloin ajattelee heti suoraan, että ilmaahan se on, joka siinä
tuulessa liikkuu. Aivan. Totta kai. Mutta mitä siellä on?

Tuulessa
kulkee koko luonnon viestit. On luonnolla toki monia muitakin tapoja
kuljettaa niitä viestejänsä. Mutta kun kaikkialla, missä tuuli
kulkee, jää jälki tuuleen. Tunnette joskus kauniin kukan tuoksun.
Siinä on kukka viestinsä ja tervehdyksensä tuulen mukana
laittanut. Tai mille tuoksuu järvi, tai merituuli. Siinä on sen
veden viestit. Ihmisellä usein se käy niin, että nämä erilaiset
tuoksut herättävät lähinnä tunteita ja muistoja. Niinkuin tuoksu
yleensäkin helposti ihmisellä tekee. Mutta kun tuulelle voi antaa
viestinsä, niinkuin luonto tekee koko ajan. Kuinka haapa tuulessa
löpöttää, höpöttää. Ja vie viestiään eteenpäin.

Mille
sade tuoksuu? Jokainen sen tunnistaa ja muistaa. Se on hyvä tuoksu,
vaikka ei sateessa kastumisesta pitäisikään. Se on toinen juttu.
Niinkuin hyvin muistatte, kun lämpimän kesäpäivän alkava sade
tuo sellaisen raikkaan tuoksun.

Kaikessa niissä tuulen
tuomissa viesteissä ja tunnelmissa, tuoksuissa - niissä kulkee myös
paljon energiaa. Hyvin erilaista energiaa. Ei sitä ilmaa tarvita
vain hengittämisen takia. Siihen liittyy niin valtava määrä
erilaisia luonnonvoimia, joita kaikkialla tarvitaan. Niinpä
ajatelkaapa joskus, kun ulkona tuulessa olette ja kun se tuuli tai ne
tuoksut jotain teissä herättävät, niin voitte sanoa vaikka, että
kiitos tuuli tästäkin voimasta, jonka omakseni saan. Juuri
sellaiseksi, jota juuri nyt tarvitsen. Ja kun siinä joka tapauksessa
Sinä otat sitä ilmaa itseesi. Niin tietoisesti anna sen itseäsi
palvella."



Kun kukkiin peittyy maa

"Tänään
on juhannuspäivä. Ja juhannuksessa juhannustaiasta usein puhutaan.
Se on kaikille tuttu tämä käsite. Kun tulee tämä kesäpäivän
pyssäys. Niin se on niin, kuin oltaisiin vauhdilla tultu mäen
päälle. Ja sitten tulee se pieni pyssäys, ennenkuin lähdetään
alamäkeen vauhdilla. Niin se on sitä, kun luonto on valmistautunut
ja ottanut vauhtia siihen luonnon valmistumiseen kaikessa
kukkeudessaan. Se tarkoittaa kaikkea, mikä luonnossa on
valmistautunut siihen luonnon voiman koko koreuteen. Ja kun
energiamielessä tämä päivä on huippukohta, ja sitten luonto
rentoutuu ja ilmentää sitä, mihinkä on valmistautunut koko kevään
ja alkukesän. Se on niinkuin sitä, että nyt on kaikki valmista. Ja
nyt annetaan mennä vapaalla pitkin kesää. Niityt vihannoi kukkia
täynnään ja ruohot, heinät korkeina kasvaa - kaikki on valmista.
Sellainen on luonnon oleminen tästä juhannuspäivästä
eteenpäin.

Mutta se juhannuksen taika on juuri tämä aika.
Kas silloin ihmiselläkin on hieman helpompi kokea sitä luonnon
taikaa. Ja liittyä siihen omaan ja luonnon luonnollisuuteen. Kas,
vanha kansa on tiennyt ottaa tästäkin hetkestä kaiken irti ja
sitten on vähitellen luotu niitä juhannustaikoja. Oi niitä aikoja!
Kun tämä kaikki otettiin syvemmin mukaan elämään. Kyllä
kaikilla luonnonhengillä ja luonnon maailmalla tämä päivä on
siksi myös juhlan päivä. Niin että sallikaa vain itsenne yhdistyä
siihen luonnon taikaan, mikä teissä itsessännekin on.

Ja
kutsukaa elämänne suurimmat haaveet juuri tänään. Ja antakaa
Äiti Maan vahvistaa kaikkea sitä, minkä itsellenne hyväksi
tahdotte Olkoon se teidän oman elämänne taian ilmentymistä. Että
hyvää juhannusta vaan kaikille."



Sinä, maisema

"Kuinka
luontoa Sinä katsot? Mitä siellä sinä näet? Mihin huomiosi
kiinnittyy? Huomaatko sen kauneuden, mikä siellä on? Kaikki luotu
on juuri niinkuin pitää. Katsoit länteen taikka itään - sieltä
auringon nousun Sä näät. Miltä se Sinusta tuntuu? Onko se kuin
elämän alku? Ja kun länteen auringon laskevan näät, muisteletko
mennyttä elämää? Kun yössä kuljet, niin silmäsikö suljet
kaikelta mitä siellä on? Mietitkö silloin vain mennyttä;
murheitas, pelkojas; vai otatko sen vastaan niinkuin elämän
lepohetken?

Niin monta perspektiiviä luonnosta löytyy. Jotka
omaa elämääsi myös peilaa. Kyllä kaikesta siitä, miten luonnon
Sinä vastaanotat, näkyy myös paljon sitä, miten Sinä oman
elämäsi itsellesi otat. Siksi luonnon kansat aina kuuntelee
tarkkaan, mitä luonnossa kuuluu. Korppi siellä äänen Sulle antaa.
Ja se kauas kantaa - niin kuuntele itseäis syvemmältä, esimerkiksi
näin. Ja mistä tuulee tänään? Mitä minun on hyvä sisältäni
kuulla? Kun aamulla nouset, ja ensi silmäyksesi ulos laitat, niin
miltä se tuntuu? Kas se myös itsestäsi paljon kertoo; millä
jalalla noussut oot. Kaiken sen kauniin, mitä luonnossa näät. Se
myös Sinussa itsessäsi loistaa. Mutta ihminen arjessaan sen
helposti mielestään poistaa. Että se sama kauneus on siellä
sisälläsi myös.

Jos luontoa katsois ja sen minkä siellä
kauniina kokee itselleen sois ja samalla itselleen virkkaisi näin:
niin kaunis oon minä myös. Se minussakin sisälläni loistaa. Ja
Sulle koko ajan toistaa; et koskaan luonnosta pois Sinä oo. Omasta
luonnostasi. Sillä niinkuin luonnossa on kaikki elämän rikkaus,
niin samalla lailla se Sinussa itsessäsikin on.

Ja kaikki se,
miksi olet tullut, on niinkuin luonnossa: luonnollisesti. Tänne minä
kuulun. Siihen iättömään, ajattomaan maailmaan. Joka minussa
alati
soi."



Anna elämäsi elää siinä, missä kulloinkin olet

"Kuljen
metsässä. Kas, sielläpä minä pääasiassa aina olen. Näen
pienen männyn taimen. Sitä tervehdin. Tuumaan, että kylläpä Sinä
erikoisen paikan löysit. Maa on hiukan niukka ja kalliokin aika
lähellä. Ja kun usein samaa reittiä kuljen, vuodesta toiseen, ja
katson aina kuinka niukoilla eväillä se kasvaa. Vaan kun vuodet
kuluu, juurensa kauemmas yltää. Ja hän voimistuu, ja kauniiksi
koko paikan tekee. Sillä omanlaisellaan voimalla, jonka hän siitä
paikasta saa. Mutta ennen kaikkea: minkälaisen voiman hän vankalla
olemuksellaan siihen paikkaan antaa tekemättä mitään muuta kuin
olemalla täysin sellainen kuin on. Niin voisi sanoa, että ne
vaikeat, niukat vuodet elämässään antoivat hänelle sisun ja
voiman olla sellainen kuin on. Ja tulla siksi ainutlaatuikseksi
puuksi, kuin mikä hän nyt on. Joka juuri siinä hetkessä, siinä
paikassa, voi hyvin. Ja paremmin kuin mikään muu puu siinä
paikassa voisi. Hän elää täysillä tässä ja nyt. Ollen hieno,
ainutlaatuinen ja voimallinen säteillen sitä kaikkea ympärilleen.
Ja luonto iloitsee komeasta puusta, joka rinteellä uljaana kauas
näkyy.

Voi olo ihmisen olla joskus samanlainen. Vaan kun hän
elää ja luottaa siihen, että juuri hän voi olla juuri tällainen
tässä hetkessä ja tässä paikassa, missä on, ja sallii sen
kaiken itselleen. Koska hän on hyvä ja voimallinen juuri sellaisena
kuin on. Eikä kukaan toinen hänen elämäänsä voisi paremmin elää
kuin hän itse.

Niin hän oman vahvuutensa ja elämävoimansa
siitä kaikesta löytää. Ei elämässä ole jossia. Kun ihminen
elämäänsä taaksepäin katsoo, niin kaikki, mitä hän oli ja
teki, oli aina sen mukaan, kuin hän siinä hetkessä ollessaan
saattoi ymmärtää. Ja loppujen lopuksi kun näin sen katsoo ja
ymmärtää: kaikki on kuitenkin aika hyvin. Koska hän on juuri se,
joka hän on."



Ystäväpuu

"Mitä
tuo mieleesi sana "ystäväpuu"? Kyllä Sinä ystävän
tunnistat noin yleensäkin. Että mitä ystävä Sinulle merkitsee.
Vanhaan aikaan ihmisillä oli käsitteet "uhripuu" ja
"pitämyspuu". Ja suurempana käsitteenä myös koko
luontoon liittyvänä "sukupuu". Sukupuu saattoi olla jopa
satojen vuosien ajan talon suvun puu. Sellainen, jota talon
perinteessä pidettiin ikäänkuin talon ja suvun
suojeluspuuna.

Minä puhuisin muutaman sanasen siitä, kuinka
tärkeää tässä ajassa ihmisille olisi oman ystäväpuun
löytäminen. Sen ei tarvitse olla omassa pihassa. Eihän kaikilla
ole omaa pihaa. Mutta metsä on kaikille. Jokainen puu luonnossa on
Äiti Maan seisova kansalainen, niinkuin luonnon kansat puista
puhuvat. Kun sellainen ihminen, joka jälleen haluaa olla sydämessään
tuntuvammin ja olla enemmän osa ympäröivää luontoa luottaa
itseensä ja etsii itselleen puun, jonka kanssa hän haluaa olla
ystävä; puun, jonka hän tuntee jotenkin kutsuvan itseään; puun,
jonka kanssa läsnäolo tuntuu hyvälle ja kysyy puulta: "Haluaisitko
Sinä olla minun ystäväpuuni? Minä haluaisin olla Sinun
ystäväsi."

Niin, mitä ystävät tekevät keskenään?
Ystävälle kerrotaan monenlaiset asiat, jotka itseä askarruttavat.
Ei vain surut, vaan kaikki ilot myös. Niin tällainen ystävyys on
käden ojennus koko metsälle ja koko luonnolle. Ja vaikka tuntuisi,
ettei ensin kuule puun sanovan mitään; että on kuin yksinpuheluksi
jäisi koko jutteleminen. Niin voit olla varma, että puu Sinulle
vastaa. Ja kun kuuntelet itseäsi; tunteita, visioita, näkyjä,
aavistuksia - niin siellä se on se puu, joka Sinulle
juttelee.

Kauan, kauan sitten ihmiset osasivat tämän
tietoisesti. Se on vain valtavan pitkän ajan kuluessa unohtunut.
Puut ovat odottaneet sitä kauan. Voi kuinka paljon se teitä
molempia auttaa, kun oman ystäväpuun löytää. Koska se on silloin
suurta vuorovaikutusta molempiin maailmoihin. Ja ette arvaakaan,
kuinka paljon se luontoa auttaa. Koska te molemmat saatte siitä
paljon.

Meistä on ihastuttava ajatus, että jonain päivänä
on paljon ihmisiä, joilla on oma ystäväpuu, ja voisi kuulla
ihmisten sanovan toisilleen, että mitäs Sinun puullesi tänään
kuuluu. Koska Sinä päivänä ihmiset jo todella ymmärtävät
kuunnella, kuinka metsä voi. Tai se yksinäinen niityn vanha puu,
jonka olet ystäväksesi löytänyt. Kuinka hän voi nyt, kun olet
hänet löytänyt? Ja voi sanoa niinkin, että puu on löytänyt
Sinut, kun häntä etsit.

Niin minäkin toivon, että Sinä
löytäisit sen oman ystäväpuusi, joka Sinua on jo niin kauan
odottanut. Että sellasta."



Sä huomaatko täyttymyksen

"Kesä
pitkälle jo matkallansa päässyt on. Niin paljon luonnossa on
täyttymystä: jo on vilja pelloillansa ammentanut kaiken voiman,
minkä aurinko, maa, tuuli ja vesi sille antanut on. On kuin tähkät
vetäisivät henkeä ja pullukkaisin poskin katsoisivat aurinkoon,
huoaten: kiitos, nyt valmista on.

Kohta omenapuut antiansa
tarjoaa. Ja marjat pihlajissa lintujansa kutsuu. Aivan kuin huutaen:
täällä sitä ollaan. Olkaa hyvä. Ja puolukat ja mustikat sieltä
samoin huutelee: tulkaa, olkaa hyvä. Näitä jäljelle aina niin
paljon jää. Eivät huuda sieltä kellekään lujaa. Nämä kaikki
luonnon antimet ihan hiljaa itseänsä
ilmentävät.

Ja tämä kaikki nyt teille jää. Valmista on.

Niinkuin
ihmiselämässä. Se syvin viisaus, minkä elämä on tuonut. Se
harvoin sieltä huutaa. Tämän minä olen oivaltanut. Etkö minua
kuule? Vaan henki sisälläsi hiljaa puhuu. Nyt valmista on.
Oivallatko sen? Asian, joka kypsynyt on. Ja viisautesi oivalluksena
hedelmänsä antaa. Niinkuin äiti hyvin sanoi: "Taaksepäin
elämäänsä kun hiljaa katsoo, niin vasta silloin usein huomaa,
kuinka paljon löytänyt on. Ja kuinka paljon iloa ja onnea monissa
pienissä ja isommissakin asioissa esiin tullut on."

Niinkuin
luonnossa, kun ennen syksyä on kaikki valmista. Ei ole enää täysi
kesä. Eikä aivan vielä syksy saa. On kuin mäen päällä
oltaisiin, ja sieltä kauas katsottaisiin. Sinne taaksepäin, miten
tähän tultu on - ja eteenpäin: niin paljon mahdollisuuksia siellä
siintää. Jotka syntyneet on siitä, mitä matkalla ollut on. Näin
ihmiselämässäkin on. Mutta kun se sisäinen viisaus ei huuda. Vaan
hiljaa kuiskaa: milloinka minut vastaanotat? Ja niissä hetkissä,
kun Sinä oikeasti itseäsi kuulet, niin silloin huomaat, että itse
asiassa kaikki onkin aika
hyvin.

Että sellasta."



Niin kaukaa tähän hetkeen

"Tässä
me istumme. Minä puuliiterin ovenkarmilla. Ja iskä ja äiti
puupinojen vieressä. Pölkyllä istuvat. Toinen puhuu ja toinen
kirjaa. Ja aivan hiljaa olemme ja katsomme ja kuulemme sadetta.
Katsomme järvelle, jossa joutsenet niin usein yöllä laulavat.
Niin. Kaiken sen maa muistaa. Se on tässä ja nyt.

Vaikka
kuinka kauas aika kuluis, se muistaa joka hetken menneen. Maa on
ikuisuuksien aikana kokenut kaikenlaiset elämät päällänsä ja
itsessänsä. Mutta ei se murehtien tai pahalla muista kokemuksiansa.
Sillä siitä on tullut juuri sellainen Äiti Maa, kuin se nyt on
juuri kaiken sen takia, mitä se on kokenut ja ymmärtänyt ja
vastaanottanut. Se voi olla nyt sellainen kuin se on. Ja hymyillä
oikeastaan kaikelle ja todeta, että aivan. Sen kaiken minä
tarvitsin. Jotta minä voisin olla nyt tämä, ja juuri tässä.
Tällaisena, kuin nyt olen. Eikä ole mitään eroa muuten silläkään,
mikä jokaista olevaista; niin luonnokasta, ihmistä kuin eläintä,
tähän asti tuonut on. Hekin kaikki ovat sitä mitä ovat. Aivan
kaiken sen mukaan, mitä ovat koskaan kokeneet.

Toisin kuin
meillä luonnokkailla, ihmistä mieli koittaa kampittaa. Ja saada sen
luulemaan, että voi hitto, jos sitä en vaan ois kokenut. Niin nyt
niin moni asia paremmin ois. Mutta eiii, sanon minä. Kun et silloin
olla vois juuri tuo, joka Sinä olet. Ei se ole mikään klishee
sanoa, että Sinä olet hioutunut timantti. Kun Sinä uskot ja luotat
itsessäsi kaikkeen siihen, että kaiken sen tähden, mitä kokenut
oot, on Sinusta tullut juuri tuollainen. Ja on hyvä näin. Koska nyt
Sinä heräät. Ja ymmärrät sen, että niin paljon kokemuksia olet
kerännyt. Että voisit olla tähän nyt herännyt.

Ja se
herääminen tuo Sinussa valon, ja Sinä loistat kauniimmin ja
syvemmin, kuin jos et kokenut sitä ois. Mieli sitä ei aina tahdo
ymmärtää. Mutta mitä maa itseltään kysyy? Ei se murehdi, että
hitto, kun miljoona vuotta sitten oli se maanjäristys. Ja se
tähänkin kohtaan jätti aikamoisen halkeaman. Vaan kun nyt siinä
on järvi. Kaunis saarineen. Ja kuinka kaunista on katsoa sitä. Ja
tuntea, että minäkin olen tässä. Juuri tällaisena. Sadesäässäkin
siitä nauttimassa. Koska siitä on tullut niin kaunis. Paljonkin
siksi, mitä se on ollut. Niinkuin Sinä, kulkija maailman. Niin
Sinäkin olet kaunis ja arvokas. Ihan siksi, että olet sitä, mitä
Sinä olet. Juuri nyt. Ja juuri
tässä.

Ja kaikki on aika hyvin. Että sellaista vaan minä."



Sisäinen kartta

"Näin
syksyn tullen, kun lehdet maahan putoaa, niin aika hauska juttu siinä
kaikessa on tämä assosiaatio lehtiin, joita te ihmiset luette. Kas
kun minä lehden maasta poimin, ja luen sen, ja näin hyvin toimin,
kas kun tarinaa niin monta sieltä löytyy, kun tunteella lukee ja
kuuntelee. "Tällä tammella hyvä vuosi ollut on." Se
lehti on kuin vuosikertanumero. Mitä tänä kautena tapahtunut on?
Siinä viimeisimmät uutiset lukee. Se paljon myös sitä tukee, mitä
itsekin siitä kokenut oon.

Ne pajun lehdet; ne on kuin teidän
viikkolehdet. Niissä on paljon höpönpöpönpöpöä. Kun taas
haavan ja tammen lehdissä paljon syvempää juttua on. Ajattelepa
vaikka isoa vaahteran lehteä. Se on vähän niinkuin teillä se
vanha Hesari; paksu ja täynnä juttuja. No, näistä minä paljon
voin päätellä siitä, että kuinka ovat puuystäväni voineet. Ja
monenlaisia puunhenkien tunnemaailmoja minä voin myös niistä
lehdistä lukea.

Niin yleensäkin, jos metsässä kuljet, ja
sisäisesti kuuntelet, miltä minkäkin puun luona tuntuu, ja painat
sen tunteen mieleesi. Kas sitten kun toisen vastaavan puun luokse
menet, niin tuntuuko se samalta? Todennäköisesti. Kas, näin myös
sisäisen kartan itsellesi rakentaa voit. Että minkä puun luokse
nyt kulkisin, jos tietynlaista voimaa tai tunnetta kaipaisin.
Niinkuin äiti nämä jo hyvin tietää. Niinkuin hän jalkojaan
seuraa: minne nyt mennä ja mitä nyt löytää, niinkuin metsä
tarjoaa täyttä pöytää. Niin jännä omanlaisensa kartta tehdä
on. Jos tällainen asia Sinua kutsuu, niin monta mielenkiintoista
kokemusta löytää voit. Ja näin uudelleen seurata jälkiä metsän.
Niin, etteikö laaja ja mittaamaton metsän viisaus ois. Kas silloin
myös itseään tutkii, kun luontoa näin sisällänsä tutkii, ja
monta oivallusta syntyä voi. Äiti sen tietää. Minä hänen
kanssaan niin paljon kulkenut oon. Ja hällekin tokaissut oon monta
kertaa, kun hän löytänyt jotain on, että totta: enpä tuota
itsekään huomannut. Enpä ajatelleeksi tullut. Kas kun on aina
paljon myös niin, että luonnosta tekin näette sellaisia
perspektiivejä, mitä me emme ajatelleeksi ole tulleet.

Että
näin se viisaus antaa puolin ja toisin, toistemme perspektiiveistä.
Niin paljon oppia voi, kun vain avoimesti ja sisäisesti
kuuntelee.

Tällaista minä tänään sanoisin."



Kiittäen Sinua

Kiitos
Sinulle, lukija, joka matkasit kanssamme näille riveile saakka.
Kiitos kirkkaista silmistäsi, jotka ajan läpi jo näen. Kiitos
kaikesta siitä, mikä sydämessäsi esille nousi: Sinun kokemustasi
varten. Se on aina Sinua varten. Se ei koskaan häviä.

Kiitos
Helge kaikesta hengestä, jonka sallit itseäsi elävöittää ja
jonka sallit kanssani luoda. Kiitos ihmisellesi, joka kaikesta
huolimatta ja aina vain jaksaa nähdä minut sinä Mikä Olen. Mikään
pilvi ei hämärrä Sinun tietämistäsi. Ja minäkin löydän aina
takaisin.

Kiitos Hilla, että puhtaalla sydämelläsi näet
tuskanikin lävitse sen, mikä oikeasti olen. Ja minä siksikin
löydän aina takaisin. Ymmyrkäisenä ihmetellen.

Kiitos
Terttu viisautesi jakamisesta ja kaikista hetkelmistä, joissa olemme
saaneet toisiamme kokea ja toisiamme kohdata. Alan hiljalleen
ymmärtää asioita, mitä Sinä ihan todella sanoit. Lähelle oli
niin pitkä matka.

Kiitos Vallaton kotiväkemme, joka
myötäelää mitä tahansa ihmisen kokemusta aina sallien, aina
hyväksyen ja aina mukana ollen ja samalla aina tilaa antaen. Kaikki
tulemme siksi, mitä jo olemme. Toistemme valossa.

Kaikessa muutoksessa on hyvä olla
myös jotain, mikä pysyy. Terttu sanoi kerran meille, että hän
tekee niin kuin aina ennenkin. Minulla jäi tämä erityisesti
mieleen, koska olemme kohdanneet tähän mennessä jo luullakseni
tuhannen luonnokasta ja monen, monen kanssa olemme luoneet ihan
uutta. Mutta muutos ei ole itseisarvo ja se on täällä joka
tapauksessa: me voimme myös sallia sellaisen, mikä on meille
hyväksi,
säilyä.


Näin lausahti meille Tarinan henki:

"Tarinasta tästä ei mitään puutu

siks' tähän en mä juutu

vaan kuljen eteenpäin -

kohti uutta tarinaa

joka mua jo odottaa"



Arvon lukija

Kiitos koko tämän matkan kulkemisesta kanssamme.

Esitettyämme
useita näkökulmia ja tarinoita siitä, mikä saattaa olla kuitenkin
aika hyvin, tahdon esittää vielä yhden, joka ei aina saa
ansaitsemaansa huomiota. Silloin, kun asiat näyttävät & /
tuntuvat olevan kaikkea muuta kuin hyvin, se on ihmisemme kokemus.
Piste. Mutta mitä kokeekaan sielu?

Sielu kokee ihmisensä
kokemusta, ja jokainen kokemus on hyvä siksi, että sielu saa kokea
sen. Tällä en tarkoita yrittää kääntää raskaana tai hyvin
vaikeana kokemaasi asiaa väkisin muuksi kuin kuinka olet sen kokenut
- itse asiassa tämä on aihe, jonka olen jokaisessa läheisessä
suhteessani käynyt lävitse vaatien, että saan kokea juuri sen,
mitä ihmiseni kokee ja sitä ei pyritä muuttamaan miksikään
muuksi. Sellainen ei ole arvollista. Sellainen on mestarointia.
Vastineeksi minäkin sallin tuskan kanssaihmisissäni. Olen paikalla
ja läsnä, jos he sallivat. Vain näin. Läsnä ja
mukana.

Mutta mitä kokee sielu?

Kun
pyydämme vaurautta ja runsautta kääntyen Henkimaailman puoleen,
saamme KOKEMUKSIA. Mitä enemmän kokemuksia, sitä enemmän
vaurautta, koska lopulta kaikki tiivistyy viisaudeksi. Sielulle mikä
tahansa, mitä hänen ihmisensä kokee, on vaurautta ja siksi aina
hyvä.

Kun ensimmäisen kerran oivalsin tämän, nauru jatkui ja jatkui..


----------------------------------------------------------------------------